Kun lähdin tänne luulin jo tietäväni suunnilleen mitä vaihdossa oleminen tarkoittaa - olin väärässä. Lukio- ja yliopistovaihto eivät liity mitenkään toisiinsa. Uudessa-Seelannissa en ollut ikinä yksin vaan minulla oli aina perhe ja ystäviä ympärillä ja mikä tärkeintä - turvallinen olo. Suurin ero on että Uudessa-Seelannissa en potenut kertaakaan koti-ikävää, päin vastoin en halunnut mennä takaisin Suomeen. Täällä mielessä käy lähes joka päivä ajatus "Mitä teen täällä? - Haluan kotiin!" Joskus masennus kestää vain hetken, toisinaan kauemmin - mutta mieliala muuttuu koko ajan. Omituista, ihan kuin olisi teini-ikäinen uudestaan.

Tänään taas koin pienen masennuksen hetken, osaksi sen takia että en ollut syönyt mitään 8 tuntiin (en ollut tajunnut ottaa mitään ruokaa mukaan kouluun enkä löytänyt osaston kahvilaa mistään) ja osaksi sen takia että ymmärsin miksi kaikki aina huudahtavat "Se on aivan hirveän vaikeaa" kun kerron opiskelevani biokemiaa. Suurin osa kursseistani ovat todella rankkoja. Onneksi "Elementos de Biología" on lukiokamaa, joten siellä voi hengähtää kun kerrankin tajuaa aivan kaiken mistä puhutaan. Sain myös kuulla etten ehkä sovi biofisican kurssille - joten jäljellä jää enää 3 kurssia. Niissäkin kyllä riittää tekemistä jos vaikeusaste vielä kasvaa yhtään.