Tällä viikolla on törmännyt erittäin espanjalaiseen imiöön -
siestaruuhka. Täällä on aamuruuhkan ja iltaruuhkan lisäksi myös
siestaruuhka jolloin ihmiset kiiruhtavat kotiin tai ravintolaan
syömään. Pääsen usein osaksi tätä ruuhkaa koska luentoni loppuvat usein
klo14.30 joka on juuri sopivasti siestan alku. Toistaiseksi täällä ei
ole kyllä ollut niin hirveän pahoja ruuhkia, sillä ihmisten työajat
vaihtelevat aika paljon joten työliikenne jakautuu aika mukavasti. Eri
asia tosin on maanpäällä - autoileville ruuhkat ovat tosi asia. Taas
yksi syy miksi Helsingissäkin pitäisi olla toimiva metro.
Olen nyt päättänyt että otan vain 3 kurssia: elementos de biología,
joka on helppo mutta ihan mukava perusbiologian kurssi, productos
naturales, joka pääosin orgaanisen kemian kurssi ja melko vaativa (tai
ainakin minulle, koska orgaaninen ei ole aivan täysin hallussa) sekä
bioquímica y microbiología industrial joka vaikuttaa todella
mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä kurssilta. Tulin tähän
johtopäätökseen koska totesin etten kuitenkaan saa korvattua mitään
kursseja TKK:lla, joten on ihan sama käynkö 3 vai 7 kurssia, kunhan
saan vaaditut 7ov. Kävin myös kokeilemassa biofísican kurssia, joka oli
tappavan tylsä sekä bioquímica del desarrollo josta en tajunnut
sanaakaan. En vieläkään oikein tiedä mitä kurssi käsittelee, ilmeisesti
geenien eri tapoja vaikuttaa (desarrollo = kehitys)... tai jotain :)
Mutta nyt voin keskittyä kursseihin täysillä - aivan uusi kokemus,
joten täytyy nauttia tästä.
Sain kuulla tänään, että bio.
& micro. industrial kurssiin kuuluu myös labrat. En tietenkään
ollut valmistautunut siihen, joten huomenna menen ostamaan uuden
labratakin. Odotan innolla labroja, on mielenkiintoista nähdä ovatko ne
samanlaisia täällä kuin TKK:lla. Pitkän mietinnän jälkeen uskaltauduin
ryhmään jossa oletetaan osaavan mikrobilsan perustyöskentelymenetelmät
(oli 3 eri ryhmää osaamistason perusteella). Toivottavasti menetelmät
eivät paljon vaihtele maan mukaan - ainakin professori oli sitä mieltä
että voin hyvin mennä kyseiseen ryhmään. Labrat ovat ensi viikolla,
iltapäivällä.
Kurssien vähyys muutti myös aikatauluani siten,
että perjantaini ovat vapaat (paitsi ensi viikoilla kun on labraa).
Täytyy varmaan kehittää jotain etten täysin laiskistu täällä. Yksi
muutos on että päätin ostaa kaikkiin kursseihin kirjat, joten ehkä
omistan perjantait kirjoille.
torstai, 5. lokakuu 2006
Kommentit