Tänään se alkoi - espanjan kielikurssi C1. Luulen että se on keskitason
kurssi ja tuntuu oikealta - ainakin näin ensimmäisen päivän
perusteella. Kurssia vetää aivan upea espanjalainen professori, joka
kertoo meille Madridista, espanjalaisten tavoista ja tämän hetkisestä
poliittisesta tilanteesta espanjassa (joka on kuulemma nationalistien
takia aika räjähdysherkkä). Kurssi on klo:10-13 eli ei kovin paljon vie
vapaa-aikaa. Meidän ryhmässä on noin 20 henkeä, joista suurin osa on
saksalaisia ja italialaisia - joita tuntuu olevan täällä muutenkin
eniten. Myös suomalaisia on turhan paljon, meidänkin ryhmässä mun
lisäksi kaksi.
Ensimmäinen tunti oli aika helppo. Professori varoitti italialaisia
"itañolista", englantilaisia ja saksalaisia liian vahvasta r:stä.
Suomalaisille professori sanoi: "Te lausutte yleensä erittäin hyvin."
Ja kun muita kuunteli niin oli kyllä helppo erottaa suomalaiset -
kerrankin saa olla ylpeä suomalaisesta lausumisesta!
Professori myös vakuutti, että Madrid on oikeastaan aika turvallinen
kaupunki. Kunhan pysyy pois pahimmilta alueilta ja turistipaikoilta.
Madrid on kuulemma myös Espanjan kallein (Barcelonan ja jonkun
kolmannen lisäksi) - eli hyvin valittu...
maanantai, 11. syyskuu 2006
Kommentit